Hyvä ystäväni kertoi muutama päivä sitten olevansa tutkimusmatkailija. Aluksi ajatus kuulosti hassulta ja suloisen lapselliselta, mutta kertoessaan enemmän tutkimusmatkailusta ja etenkin sen eri tasoista, aloin hahmottamaan omaa tutkimusmatkailuani.

Olen tällä hetkellä ennen kaikkea henkinen tutkimusmatkailija. Viimeisen puolen vuoden aikana elämässäni on tapahtunut suuria mullistuksia. Välillä on tuntunut siltä, että lysähdän tämän kaiken henkisen paineen alle. Tulevaisuus on näyttänyt ahdistavalta tai paremminkin tulevaisuuteeni vääjäämättä liittyvät päätökset. En selvästikään ole hyvä tekemään päätöksiä (saatikka pysymään niiden takana!) ja kapinoin pitkään muutosta vastaan. Nyt olen vihdoin saanut edes jotain varmuutta tähän kaikkeen. Tai niin ainakin toivon...

Ennen henkistä tutkimusmatkailuani seikkailin pitkään yhdistystoiminnassa. Se voi olla oikeasti hauskaa kunhan kaikilla on rento ja hyvä meininki. Hevospuolella olen suuresti nauttinut yhdistysaktiivina olemisesta enkä varmaan ikinä jää niistä hommista eläkkeelle. Koirapuolella asiat ovatkin sitten jotain aivan muuta...

Henkilökemiat ja ennakkoluulot vaikuttavat kaikkein eniten toiminnan sujuvuuteen. Yksikin väärä henkilö laitetaan joukkoon mukaan niin johan on pakka sekaisin! Pelottelija-tyypin energiavaras on paras henkilö pestiin kuin pestiin jos halutaan invalidisoida koko toiminta. Jäsenistö on paras jättää autuaan tietämättömäksi yksinkertaisesti olemalla tiedottamatta mitään. Jos jäsenistön pitää jotain joskus muka tietää, annetaan valmiiksi pureskeltua huttua, joka väkisin väännetään läpi. Yksi erittäin tehokas keino on sopia tiukka aikataulu vuosikokoukseen ja mahdollisen keskustelun alkaessa vain huudella "kohta alkaa juhlaillallinen ja arvon kunniavieraat eivät saa joutua odottamaan!".

En kuitenkaan aio lannistua vaan jatkan tutkimuksiani hieman etäämmältä edes jonkinlaisen objektiivisuuden vuoksi. Olkoon se objektiivisuus sitten vain illuusiota tai oman sädekehän kiillottamista.