Olen varmaan päästäni sekaisin. Tai siis olen tottakai, mutta nyt vielä vähän enemmän sekaisin. Neuloin nimittäin tänään pojalle lapaset. Viimeksi olen puikoilla kilkutellut loppuraskauden aikaan hahtuvavaippaa, joka päätyi myöhemmin roskiin. En ole mikään käsityöihme, mutta sain kuitenkin aikaiseksi kaksi melkein samanlaista ja ihan toimivanoloista lapasta. Ilman mitään ohjeita! Toinen on vain kerroksen pienempi ja se häiritsee kovasti. Poikaa tuskin häiritsee kun ei tarvitse sormiaan palelluttaa puuvillahanskoissa.

Näinkö tässä nyt sitten kääntyy kaikki päälaelleen? Että minusta tulee sittenkin se pullantuoksuinen äiti, joka vie lastaan leikkipuistoon ja juttelee muille äideille hiekkalaatikolla. Istuvatkohan ne muutkin äidit kotona kuten minä, pää tyhjänä ja katse lasittuneena. Koittavat olla ajattelematta mitään ja odottavat vain ajan kulumista, toivoen jälkikasvun viihdyttävän itseään edes hetken vielä.

Olen kuulemma herttainen kun aivoni eivät toimi. Hmmm... Herttaista varmaan, tekee mieli taputtaa päätä ja sanoa jotain lempeää ja pehmeää. "Voi sinua kun olet niin... Herttainen." Taidan laukaista toisessa hoivavietin. Omituista, sillä olen aina ennen itse ollut se hoivaaja. Enkä oikein tiedä osaanko/ haluanko/ pystynkö alistumaan hoivattavaksi. Vaikka ei siihen ehkä pitäisi suhtautua tällä tavalla. Sehän on hienoa jos joku välittää ja haluaa pitää huolta.

Kai minä vain haluan tehdä itse kaiken. Tuli syttä tai savea, teen sen ite!