"Aika ajoin hän oli niin kokonaan henkeä, että tunsin naisena raukeavani tyhjiin, toisin ajoin taasen niin hurja ja intohimoinen, että melkein vapisin hänen vieressään. Toisinaan olin hänelle kuin vieras, toisinaan hän antautui minulle kokonaan; kun silloin kiersin käsivarteni hänen ympärilleen oli kaikki jo muuttunut ja tunsin syleileväni kuin pilveä. Tuon lausetavan tunsin jo ennen kuin häneen tutustuin, mutta vasta hän opetti minut sitä ymmärtämään; kun sitä käytän, ajattelen aina häntä, niinkuin muutoinkin ajattelen jokaisen ajatukseni hänen kauttansa.

Olen aina rakastanut musiikkia. Hän oli erinomainen soittokone, aina väreilevä, hänessä olivat yhdistyneet kaikki tunteet ja mielialat, mikään ajatus ei ollut hänelle liian korkea tai liian epätoivoinen; hän saattoi pauhata kuin syysmyrsky ja kuiskata kuulumattomasti. Yksikään sanani ei kaikunut tyhjiin, ja kuitenkaan en voi sanoa niiden tehonneen. Minun oli mahdoton sitä itse tietää. Mutta sanoin kuvaamaton, salaperäinen, autuas tuska täytti minut, kun kuulin tuota musiikkia, jonka itse loihdin esiin sitä kuitenkaan esiin loihtimatta; aina vallitsi sopusointu, aina hän hurmasi minut."

Cordelian sanoin
Sören Kierkegaard: Viettelijän päiväkirja