Nyt on niin paha olla että tuntuu kuin pitäisi oksentaa kaikki sisälmykset ulos ja lopuksi viiltää vatsa auki. Tiesin viikko sitten hampaat irvessä päättäessäni pitää "hyvän viikon" että sen kaiken hymistelyn jälkeen romahtaa, mutta tämä on ihan uskomatonta!

Säpsyn tuon puhelimen kanssa ja kiroan itseäni kun olen kuvitellut jonkun yhteydenoton tapahtuvan tänä iltana. Olen välttänyt ajatuksia ja huomaamattani kasvatellut ruusunpunaisia haaveita. Niiden kuollessa sisälläni tilalle muotoutuu sapenvihreää saastaa joka pyrkii ulos keinolla millä hyvänsä. Meinasin aikaisemmin iltapäivällä romahtaa itkemään kun radiosta soi CMX:n Jatkuu niinkuin sade.

Tänään oli vuorossa "Innostus tulevaisuudesta ja selkeä suunnitelma vol. 296" mikä voi osaltaan voimistaa tätä kuvotusta. Taas keksin, mukamis, jotain suurta ja kantavaa, jonka avulla, mukamis, pääsen takaisin kiinni elämään. Paniikkilukkojarrutus, ei jumalauta minä en pysty! Ehkä en olekaan vielä niin hyvässä kunnossa kuin vielä eilen luulin, ehkä se psykologin käynti tulee kuitenkin ihan tarpeeseen.

Miten sitä voi hyvinä hetkinä kuvitella ja, mikä pahempaa, totaalisesti uskoa olevansa oikeasti tasapainossa ja hyvässä henkisessä tilassa. Sitä luulee vain kehittäneensä itselleen masennusoireita, mässäilleensä sillä sen sijaan että olisi oikeasti ollut palasina. Sitten rysäyttää itsensä alas syöksykierteellä. Ei voi kuin ihmetellä tätä itsensä huijaamisen mahtia.

Petän itseäni
huijaan ja valehtelen
Opin kerta kerralta taitavammaksi
ovelaksi, lipeväksi, katalaksi

Vaikka väistelen ja muutan tapojani
Yksikään ansalanka ei mene hukkaan